Moldova

Muodoltaan rypäleterttua muistuttava Moldova sijaitsee Romanian ja Ukrainan välissä ja  viininviljely onkin ollut tärkeä osa maan taloutta ja kulttuuria vuosisatojen ajan. Moldova on ollut kautta aikojen suurten valtioiden ristiriitaisten intressien kohteena, mikä on vaikuttanut negatiivisesti maan taloudelliseen kehitykseen. Moldovan ollessa yksi Euroopan köyhimmistä maista, ison turismipotentiaalin omaava maa on suurelle osalle eurooppalaisista vielä tuntematon kohde.

 

Moldova on käymisen arvoinen ja melko turvallinen matkakohde. Se yllättää matkustajan Dnestr-, Prut- ja Reut- jokiensa juoksuilta avautuvilla upeilla maisemilla, kansallispuistoilla, linnakkeilla, kirkoilla ja historiallisen tunnelman omaavilla luostareilla. Maassa on nähtävissä moldovalaisen kulttuurin lisäksi monien harvinaisten kansojen mm. mustalaisten ja gagauzien kulttuuria.

 

Transnistria sijaitsee Dnestrjoen länsipuolella ja alue on yksipuolisesti itsenäistynyt Moldovasta. Transnistrialla on oma valuutta, armeija ja lippu – kuitenkaan mikään valtio ei ole tunnustanut sitä virallisesti.
Transnistrian alueella sijaitseva Benderyn kaupunki saattaa kiinnostaa suomalaisia myös historiallisesti, sillä Pultavan taistelussa tappion kokenut Ruotsin kuningas Kaarle XII sai Turkin sulttaanilta suojapaikan Benderin lähiössä ja hallitsi Ruotsia sieltä käsin vuosina 1709-1713.

 

Moldovan suuri ylpeys on kansallinen keittiö, joka yhdistää monien naapurikansojen parhaita piirteitä ja moldovalaiset viinit kuuluvat maailman parhaimpiin. Moldovan tasokkaissa viinikellareissa järjestetään ikimuistoisia viininmaistajaisia kansanmusiikkiesityksineen. Monet julkiset henkilöt - valtioiden päämiehiä mukaan lukien - säilyttävät Moldovan viinikellareissa omia viinikokoelmiaan.

 

Tarjoamme 5 pv matkoja Moldovaan, 2 pv retkiä Moldovaan Odessasta, yhdistettyjä matkoja Odessa – Moldova tai Romania – Moldova, viini- ja etnomatkoja Moldovaan.
Chisinausta ja Odessasta järjestämme Transnistriaan retkiä.